Uusi korjausleikkaus ohi, toipuminen ja mitä seuraavaksi?

Aloitettakoon tuttuun tapaan, eli viime kerrasta päivittelyjen suhteen on taas kulunut aikaa, vaikka tässä on tapahtunut tosi paljon sitten edellisen kirjoittelun. Usein se tänne kirjoittelu käy mielessä, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi kun asiaakin on jonkin verran. Tässä nyt kuitenkin päivitystä edelliseen:


Viimeksi jäin lokakuussa odottelemaan leikkausjonoon aikaa uudelle korjausleikkaukselle. Silloin lokakuussa kyselin käynnin yhteydessä lääkäriltä aikataulua ja silloin sanottiin, että jono on pitkä ja se puoli vuotta kannattaa varautua odottamaan vähintäänkin. Ajattelinkin siis, että tämä korjaus olisi ollut sitten joskus huhti-toukokuussa, mutta yllätyksekseni mulle tarjottiin aikaa jo helmikuun alkuun. 

Palataan siitä vähän aikaa taaksepäin, sillä tuon lokakuun lääkäriajan yhteydessä oli puhetta, että kävisin laseroimassa karvoja peniksen ympäristöstä jo etukäteen, että haavat leikkauksesta sitten pääsisivät paranemaan paremmin. Hussin puolelta tästä ei kuulunut mitään ja huomasin myös jossain vaiheessa, että erityisesti peniksen juuressa olevat karvat auheutti jonkin verran kipua. Peniksen vasemmalla laidalla oli siis edellisen leikkauksen jäljiltä vähän sellainen epämääräinen haava tai aukko, joka ei umpeutunut koskaan kunnolla. Sieltä puski karvaa myös ulos ja ne tuntui välillä auheuttavan inhottavaa tunnetta ja pientä kipua. Otinkin sitten lopulta itse yhteyttä ja pyysin laserointiin aikaa, minkä sain tammikuun puoliväliin.

Samana päivänä kun tuo laserointi oli, niin Hussista soiteltiinkin myös sitten leikkausajan tiimoilta. Ei siis ehditty tekemään useampaa laserointia, mikä oli alkuperäinen suunnitelma, mutta lopulta sitten leikkauksessa ei operoitu varsinaisesti edes nyt sellaisia kohtia, missä karvoista olisi haavojen paranemisen suhteen haittaa. 


Korjausleikkaus oli siis 3.2. ja sitä ennen kävin tuttuun tapaan labrassa ja soittelin esitietopuhelut hoitajan ja farmaseutin kanssa. Puistosairaalaan menin heti aamusta klo 8 jälkeen ja alkuun annoin jälleen kolmattakohan kertaa palautetta aulan ilmoittautumisautomaatin sijoittelusta. Aulassa oli tuolloin aamulla muitakin ihmisiä ja automaatin näyttö on suoraan aulaan päin. Siinä kun ilmoittautuu, niin näytölle lävähtää kissan kokoisilla kirjaimilla "muu siittimen korjaava tai muovaava leikkaus". En edelleenkään ymmärrä, että mikä siinä automaatin sijoittelussa on niin hankalaa tai olihan siinä vieressä itse liikuteltava sermi, mutta tästä operaation nimen näytölle lävähtämisestä tietämätön tuskin sitä osaa ennalta alkaa sivusta asettelemaan näytön suojaksi. 

Tästä alkuärsytyksestä päästyäni pääsin sitten vaihtamaan sairaalakamppeet niskaan ja menin odottelemaan lämpöpeiton alle leikkaukseen pääsemistä. Ehdin siinä odotella ehkä vajaan parin tunnin ajan, kunnes lääkäri tuli hakemaan mut vielä juttusille ennen operaatiota. Tuossa katseltiin yhdessä vähän, että mitä tehdään ja lääkäri piirteli viivoja valmiiksi. Onneksi lääkäri vielä lopuksi kysyi, että tuleeko mulla itsellä vielä jotain mieleen ja muistin mainita siinä peniksen vasemmalla puolella olevasta aukosta, että sekin sitten laitettaisiin kiinni. Lääkäri myös kertoi, että mulle ei oltu laittamassa tällä kertaa katetria jos ei ole ihan pakko, kun ajatus ei ollut operoida sellaisia kohtia, että sille olisi tarvetta.

Lääkärin tapaamisen jälkeen ehdin vielä ehkä puolisen tuntia odotella, kunnes sitten tuli mun vuoro siirtyä leikkaussaliin. En tiedä oonko jotenkin sairas, mutta nautin siitä kun pääsin nukutukseen tai se fiilis siinä on mukava, kun päässä vaan pyörii ja sitten onkin unessa. 

Seuraavaksi heräilinkin heräämössä joskus iltapäivällä ja pääsin melkein heti jalkeille kokeilemaan pissaamista. Tuota pissaamista yritettiin sitten lopulta ensin heräämössä ja sen jälkeen osastollakin useamman tunnin ajan, mutta siitä ei meinannut alkuun tulla mitään. Osastolla kokeiltiin jopa katetrointiakin, mutta se ei onnistunut. Lopulta lääkärin määräyksestä lähdin pienelle kävelylle osaston käytävälle, että se auttaisi saamaan pissan liikkeelle. Lääkäri oli oikeassa ja ei mennyt kauaakaan tuon kävelyreissun jälkeen, kun pissa tuli viimein, vaikkakin istualtaan. Tuon jälkeen pissaamisen kanssa ei ollutkaan sitten enää ongelmaa edes seisaaltaan eli se vaan vaati tuon ensimmäisen kerran kulkeakseen. 

Leikkauksen jälkeen olin sairaalassa yhden yön ja seuraavana päivänä pääsin jo kotiin. Otin tuonne sairaalaan mukaan vanhan tutun reikätyynyn, minkä kanssa oli mukava istua sitten taksin kyydissä matka kotiin. 


Leikkauksen jälkeen olin sairaslomalla kolmisen viikkoa ja toipuminen sujui tosi hyvin. Leikkausalueella ei ollut erityisemmin kipuja, mikä johtui varmasti osittain siitä, että sitä tuntoa ei tuolla kovin paljon ole muutenkaan noilla alueilla mitä operoitiin. 

Leikkauksessa korjailtiin nyt siis siitä peniksen varren juuresta kohta, missä näkyi limakalvoa. Leikkauksessao li selvinnyt, että siellä oli johonkin jäänyt edellisestä leikkauksesta ompeleen solmu, minkä takia se juuren kohta ei ollut alkuunkaan mennyt kunnolla kiinni. Tuon lisäksi pallit muotoiltiin paremmiksi ja niiden taakse silloin pari vuotta sitten laitettu ihosiirre poistettiin kokonaan. Näin ollen pallien iho on nyt kokonaan haaroissa jo ollutta ihoa ja muoto on nyt pyörempi. Pallien ongelma oli aiemmin se, että ne ns. valahti liikaa tuonne persvaon puolelle, mikä hankaloitti esimerkiksi pyöräilyä. Näiden lisäksi leikkauksessa peniksen varresta otettiin myös pieni siivu ihoa pois, että peniksen muotoa saatiin pitkulaisemmaksi. 

Vaikka leikkauksessa tehtiinkin paljon tuollaisia korjailuja, niin haavat oli lopulta tosi pienet. Aluksi ne pysyi tosi hyvin kiinni ja sitten kun pari viikkoa leikkauksen jälkeen tikit poistettiin, niin ne lähti paranemaan vielä paremmin. Tikkien poiston jälkeen aluksi haavat repsotteli vähän, mutta tikkien poistaminen sai ne siitä huolimatta paranemaan paremmin. Viimeisimmät aukinaiset haavat pallien takana meni kiinni noin kuukausi leikkauksen jälkeen.

Kaikkiaan siis tuon korjausleikkauksen jälkeen pääsin palaamaan normiarkeen aika kivuttomasti. Haavakontrolleja mulla oli muutaman kerran, mutta lopulta sovittiin et oon itse yhteydessä jos jotain tulee, koska poliklinikkamaksut on niin kipeen hintaisia nykyään. 


Ennen tuota leikkausta tosiaan ehdin käymään sen kerran tammikuussa laseroinnissa ja maaliskuussa menin kuitenkin sitten siihen seuraavaankin laserointiin, vaikka leikkaus olikin välissä. Tuolloin kasvoja laseroitiin pois erityisesti peniksen kärjestä ja peniksen juuresta uudelleen. 

Huhtikuun alussa sain ajan uuteen tatuointiin. Tuolloin vahvistettiin sitä aluetta vähän lisää, mikä syksyllä aloitettiin tatuoimaan tuosta peniksen varresta. Nyt myös peniksen kärkeä tatuointiin, kun se silloin syksyllä jäi vielä tekemättä osittain sen takia, että sitä aluetta piti ensin laseroida karvoista paremmin.

Toukokuun alussa mulla oli nyt sitten lääkärille tarkastuskäynti leikkauksesta. Siellä todettiin, että nyt kaikki paikat vaikuttaisi toistaiseksi ainakin olevan siinä kunnossa, että ehkä lisää leikkauksia ei enää tarvita. Lopputulokseen oon itsekin tosi tyytyväinen ja eipä oikeastaan ole sellaista suoranaista ajatusta siitä, että mitä pitäisi vielä korjata lisää. Tuon käynnin päätteeksi kävin jälleen valokuvauksessa eli nyt tästä ehkä lopulliseksi jäävästä vehkeestä otettiin vielä viimeiset kuvat. 


Tässä tapahtui siis pienessä ajassa paljon edistystä ja jos nyt tosiaan on niin, että enää leikkauksia ei ole edessä niin ajatus siitä tuntuu tosi hyvältä. Seuraavaksi mulla on edessä kolmivuotistarkastus, kun siitä ensimmäisestä phalloplastiasta tulee kuluneeksi vuoden 2027 alussa kolme vuotta. Silloin sitä sitten varmaan vielä tehdään tsekkaus, että onko jotain korjattavaa ilmennyt, mutta ainakin nyt vaikuttaisi kaikki tosi hyvälle!

Tässä selfie sairaalahuoneesta leikkauksen jälkeen.

Ja tässä kuva tästä surullisen kuuluisasta tekstistä, mikä siihen ilmoittautumisautomaattiin on jokaisella kerralla lävähtänyt.

Tässä tunnelmia tältä lääkärin määräämältä pissakävelyltä.


Ja tässä matkalla tatuointiin huhtikuun alussa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kuulumisia ja seuraavia kuvioita leikkauksien suhteen

Reilu kuukausi korjausleikkauksesta

Korjausleikkaus ohi ja toipuminen käynnissä