Uusi korjausleikkaus ohi, toipuminen ja mitä seuraavaksi?
Aloitettakoon tuttuun tapaan, eli viime kerrasta päivittelyjen suhteen on taas kulunut aikaa, vaikka tässä on tapahtunut tosi paljon sitten edellisen kirjoittelun. Usein se tänne kirjoittelu käy mielessä, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi kun asiaakin on jonkin verran. Tässä nyt kuitenkin päivitystä edelliseen: Viimeksi jäin lokakuussa odottelemaan leikkausjonoon aikaa uudelle korjausleikkaukselle. Silloin lokakuussa kyselin käynnin yhteydessä lääkäriltä aikataulua ja silloin sanottiin, että jono on pitkä ja se puoli vuotta kannattaa varautua odottamaan vähintäänkin. Ajattelinkin siis, että tämä korjaus olisi ollut sitten joskus huhti-toukokuussa, mutta yllätyksekseni mulle tarjottiin aikaa jo helmikuun alkuun. Palataan siitä vähän aikaa taaksepäin, sillä tuon lokakuun lääkäriajan yhteydessä oli puhetta, että kävisin laseroimassa karvoja peniksen ympäristöstä jo etukäteen, että haavat leikkauksesta sitten pääsisivät paranemaan paremmin. Hussin puolelta tästä ei kuulunut mitään j...