Mutkia matkaan

Kirjottelin ekaa kertaa tämän päivityksen osittain jo helmikuun alussa, mutta julkaisen tekstin vasta nyt, kun olen asiaa hieman selvitellyt enemmän ja päässyt suurimman vitutuksen yli.

Viime vuoden kesäkuussa kävin siis Taysissa lääkärin vastaanotolla saadakseni lähetteen sinne kohdun, munasarjojen ja emättimen poistoleikkaukseen. Sitä lähetettä varten täytyi käydä Helsingin yksiköstä hakemassa toinen lääkärin lausunto siitä, että psyykkisesti olen valmis aloittamaan alapääkirurgian prosessissa. Puoltavan lausunnon sain Helsingistä ja se toimitettiin Taysiin. Tämän jälkeen oli Taysin lääkärin tarkoitus lähete laittaa lausuntoineen eteenpäin.
Käydessäni Taysissa lääkäri sanoi, että voin soittaa sinne käytyäni Helsingissä, jolloin sain nopeutettua homman etenemistä. Helsingissä käytyäni soitinkin Taysiin, mutta vastaukseksi sain, että lausunto tulee sinne kun tulee ja lähete laitetaan eteenpäin sitten.

Koko syksyn odottelin, että jostain suunnasta jotain leikkauksesta kuuluisi, mutta näin ei käynyt. Koska Taysin yksikkö oli heinäkuun sulussa, oletin että lähete oli laitettu elokuun alulla liikkeelle, joten nyt kun puolisen vuotta oli aikaa kulunut niin päätin kysellä lähetteen tilanteesta Taysin lääkäriltä.
Laitoin tämän kuun alussa lääkärille sähköpostia asiasta ja sainkin vastauksen heti seuraavana päivänä: Koko lähetettä leikkaukseen ei oltu laitettu eteenpäin.

Tuon vastauksen saatuani laskeskelin muutaman kerran kymmeneen. Sähköposteista sain ymmärtää, että mun olis itse pitänyt muka soittaa Helsingin lausunnon saatuani vielä Taysiin kertoakseni, että olen siellä vastaanotolla käynyt ja puoltavan lausunnon saanut. Lausunto kuitenkin kuulemma Taysista löytyy tietokannasta, kun sitä sieltä tietää etsiä. Tässä vaiheessa herää ensimmäinen kysymys: Miksi lausuntoa ei sieltä ole muka osattu etsiä, jos olen kerran Taysiin hakeutunut lääkärille leikkaukseen päästäkseni, Helsinkiin saanut lausuntoa varten Taysista lähetteen ja vielä soittanutkin Taysiin lausunnon saatuani? Missä vaiheessa homma on suoraan sanottuna kussut?

Käytyäni keskustelua lääkärin kanssa, tarjoutui hän tekemään lähetteen leikkaukseen tuolloin kuun alussa. Mitään syytä en lääkäriltä saanut siihen, miksi lähete on jäänyt laittamatta eteenpäin.

Nyt on ainakin varmaa, että lähete tosiaan on lähtenyt eteenpäin, koska viime viikolla sain kutsun Taysiin leikkausta edeltävälle käynnille naistentautien poliklinikalle huhtikuun alkuun. (Nyt kun miettii, niin syksyllä oispitäny hälytyskellot soida jo siitä, että tälläselle käynnille ei kutsua kuulunut. Ei tullut mieleen, että leikkausta ennen oli tuollainen vielä.)

Prosessin eteneminen nyt siis siirtynee vähän eteenpäin suunnitellusta. Puoli vuotta ei elämästä kauheen pitkä aika ole, mutta kyllä se nyt nuorena ihmisenä vaikuttaa aika paljon loppujen lopuks. Sitä kun haluais niin sanotusti jatkaa elämäänsä eteenpäin ilman, että täytyy kokoajan elämää ja tekemisiään aikatauluttaa sen mukaan, että jossain vaiheessa täytyy käydä jossain leikkauksessa.

Mulla on lisäks toukokuusta heinäkuun puoliväliin saakka harjottelua tulossa, joten leikkaus siirtyy varmasti syksyn puolelle. Harkkapaikkaa hain syksyllä ihan senkin takia, että ajattelin harkat tehdä nyt mahdollisuuksien mukaan pois ennen sitä kolmannen vuoden syksyä, milloin meillä on koulussa varsinaisesti puolen vuoden aika harkan tekemiselle. Siihen ajattelin sen suuremman leikkauksen ajottaa, koska koulusta ajallaan valmistuminen on mulle iso asia. Ajattelin, että tuo eka leikkaus olisi ohi nyt kevättalvella, jolloin kesäksi harkkapaikka oliis mennyt aikataulullisesti mukavasti.

Jos jotain positiivista tästä viivytyksestä ja lähetteen leikkaukseen nyt vasta saamisesta täytyy etsiä, niin sain tietää että tän ekan leikkauksen pystyy myös Oulussa tekemään. Lääkäri lupautui laittamaan lähetteen leikkaukseen sekä Taysiin että Oyssiin, mikä helpottaa omaa elämää kun ei tarvitse Helsinkiin tai Tampereelle leikkaukseen välttämättä matkustaa. Tähän leikkaukseen pääsen pääsen ilmeisesti nyt sitten sinne, minne pääsee ekana.

Silloin kun sain tietää tästä episodista, otin heti yhteyttä potilasasiamieheen Taysiin. Siellä puhelimeen vastas tosi mukava nainen, joka opasti heti miten toimia ja mihin tehdä valitus. Potilaan hoitoon ja kohteluun liittyvä muistutus on Taysiin lähtenyt eteenpäin. Toivon mukaan saan selvyyden jossain vaiheessa siitä, missä on mennyt vikaan, koska lääkäriltä en tietoa saanut irti.

Mutta eikai siinä. Tähän asti prosessi on sujunut niin mutkitta, että oli jo ehkä aikakin tulla vastoinkäymisiä. Palailen asiaan sitten, kun oon tuolla ekalla käynnillä Taysissa käynyt huhtikuussa.






Kommentit

  1. Jo on kumma... Mulla lähti lähete ihan ilman ongelmia, kun HUS:sta laitettiin se lausunto TAYS:iin. En soittanut tai mitään. Olin vaan EVA-yksiköllä käynnin yhteydessä sanonut soittavani HUS:iin, jos ne vois käyttää hetun muuttamiseen liittyvää käyntiä siihen lausuntoon. Ainoa ongelma loppujen lopuksi oli se, että postinjakaja toimitti ilmoituksen kirurgin tapaamisen aikataulun muutoksesta vahingossa naapurin osoitteeseen, mutta naapuri oli kiva ja toimitti sen. XD

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Phalloplastian esikäynti ja ajatuksia tulevasta

Puolentoista vuoden hiljaiselon päätös

Leikkaus siirtyy karvojen takia