Usein kyseltyjä juttuja!

Aattelin nyt ajankuluks vastailla tällee yleisesti muutamiin sellasiin asoihi, joita jotku kyselee/kyseenalaistaa aika usein, jos vaan uskaltaa kysellä multa. Oon huomannu et joillaki ihmisil on kauhee kynnys tulla kysyyn multa tähän prosessiin liittyvis asiois vaik oon sanonu aika monille et ei mua haittaa yhtää vaik kysyis asiasta iha mitä vaa. Enemmä mua ärsyttää jos aletaan kyseleen joiltai mun kavereilt tms. ku ei mulle itelle osata puhuu. 


Ensinnäki, moni on multa kysellykki tätä joskus. Eli siis et miks mun pitää korjata sukupuoli mieheks ja et eiks mulle riitä et pukeuden ku jätkät ja oon muutenki ku pojat.
Nää kyselijät on aina ollu ihan normaalisti omassa sukupuolessaan onnellisia ihmisiä. Mä en vaan oo onnellinen mun tän hetkisen sukupuolen kans. Ihan jos kysymyksen mukasesti vastaa, nii ei se riitä, et oon vaan ku poika. Mulla on tytön nimi ja sosiaalitunnus, ja en tykkää et mua kutsutaan mun tytön nimellä. Aina ku mua sanotaan mun oikeella nimellä, niin se nimi särähtää korvaan. 
Mun täytyy siitä huolimatta et oon ku poika niin tehä monet asiat sukupuolen määrätessä. Koulussa joudun oleen tyttöjen liikunnassa, joka ei sinänsä haittaa, mut se kun siel on vaan tyttöjä mun lisäks, niin tulee sellanen olo et en vaan kuulu joukkoon. Tyttöjen liikuntaan sisältyy paljon sellasia lajeja, joita ei poikien liikunnassa oo ollenkaa ja sellasiin lajeihin osallistuminen on mun omalta osalta aika typerän tuntusta.
Ja muutenki, pojat esim. voi miettii sen sillee et jos on menkat ja tissit nii kai se pitemmänpäälle alkaa vituttaan ku ei voi elää ku normaalit pojat..


Sitten multa on kyselty et kuinka kauan oon tuntenuitteni pojaks tai et koska oon tajunnu et tyttöjen jutut ei kiinnosta tai et koska päätin korjata sukupuoleni mieheks.
Nytte ku oikeen mietin, nii kyl mä jo aika pienenä mietin ihan oikeesti et halisin olla mielummin poika. En tykänny tyttöjen leikeistä ja koska mulla on kolme siskoo, niin pakollaki meillä leikittiin pienenä aika paljo vaan nukeilla tms. Halusin aina et olisin saanu pleikkarin tai ees pikkuautoja nukkejen ja barbien sijaan. Sitte joskus ku sain pikkuautoja ja sellasen parkkitalon niille, nii olin älyttömän ilonen niistä! Pienenä vihasin myös ylikaiken mekkoja ja kerran ku äite ompeli ite mulle ja mun isosiskolle mekot ja oltiin valitsemas kankaita, niin olisin halunnu kuulemma sen mekon sinisestä autokankaasta ja suutuin ku se ei käyny äitelle..
Toisella luokalla mulla oli lyhyet hiukset ja silloin mua ärsytti, kun mua luultiin pojaks, mut toisaalta oli kivaa, ku menin pojasta ja näytin pojalta. Tykkäsin illoin jo olla enemmän pojan näkönen siis.

Siinä pari kuvaa musta pienenä näin aiheesta! Ensimmäinen kuva 'partiopojasta' eli minä 1.lk jälkeen kesällä. Toisessa kuvassa oon varmaan 3-vuotias!

Kutosella tai vitosella ala-asteella sit aloin tosissani miettiin et jos ensinnäki olisin vaan naisiin päin suuntautumiseltani. Aattelin silloin et en haluu olla erilainen ku muut enkä uskaltanu sanoo kellekkää siit. Vasta seiskalla tulin ns. kaapista ja sen myötä sit uskalsin alkaa näyttään enemmän pojalta. Emmä ennenkää tykänny käyttää tyttöjen vaatteita tai meikata, mut seiskalla leikkasin lyhyet hiukset ja aloin kunnolla pukeutuun ku pojat. Kasiluokan syksyllä näytin jo aika paljo kokonaan pojalta ja olin muutenki ku pojat. Silloin päätin et musta tulee viel joskus poika! Oikeestaa sen myötä olin viel varmempi et haluun korjata sukupuoleni, ku löysin netistä sellasen blogin ku 'selviytymistarina tytöstä mieheksi'. Sieltä luin kaikkee prosessista ja päätin et itekki pystyn siihe ja sit lähti idea myös siihen, et itekkin voisin alkaa pitään blogia aiheesta.
(^en siis mitenkään koita matkia tätä kyseistä blogia, vaan ihan omasta mielenkiinnostani kirjotan tätä ja senki takia, et kaverit ja muut voi lukee täältä prosessista. On kiva "purkaa" asiaa jotenki ja mun mielest tää on hyvä tapa siihe!)


Sitten seuraavaks tuli mieleen sellanen, eli et miten mun perhe ja sukulaiset suhtautuu prosessiin, tai et mitä kaverit on mieltä.
No siis äitelle aiheesta kertomisesta kerroin jo aikasemmin joskus, mut äite on asian kans ihan ok ja on mukana prosessissa yhtä täysillä ku minä ite. Just se tänään sano kuinka joku tuttu oli kattellu sen kuvia facebookista ja kysyny silleen varovasti et saako kysyä suoraan et onko Sipe tyttö. Äite oli sanonu ihan reilusti et on toistaseks. Ihan mahtavaa et äite ei häpeile mua ja pystyy sanoon asiat niinku ne on!
Kotona muutkin tietää kyllä prosessista ja isosisko ottaa ihan hyvin ja isäpuoli ei oo oikeen mitää mieltä. Pikkusiskot tietää myös, mut en tiiä tajuaako ne asiaa kunnolla. Uskon et kyl ne aikanaan tajuaa.
Sukulaisista tietää täti ja eno, jotka molemmat on ihan ok asian kanssa. Serkut myös tietää ja on myös ihan ok asian kans. Muista sukulaisista en tiedä tietääkö ne, äite on saattuna mainita joillekkin. Eniten sukulaisista arveluttaa isovanhemmat ja miten ne reagoi, koska ne on niin vanhoja, että ne ei välttämättä tajua ns. että nykypäivänä tällänen prosessi on ihan normaali asia.. Sukulaisista luulen et ne osaa suurin osa ite päätellä missä mennään, jos oon kun poika ja pukeudun poikien vaatteisiin.
Kaverit on ihan ilosia mun puolesta ja kyselee aika usein et onks mitää uutta prosessissa. Monta kertaa ollaan kaveritten kanssa puhuttu pitkät pätkät prosessista ja sukupuolen korjauksesta ylipäätänsä. Kukaan kaveri ei oo missään vaiheessa alkanu oleen mitenkää erilainen mua kohtaan ku oon puhunu prosessista ja se on ehkä mahtavin asia tällähetkellä! Muutenkaa en oo vissiin epäsuvaitsevaisiin ihmisiin törmänny, et sellasetki ihmiset, joihin oon tutustunu, nii on ihan ok asian kans ja ovat jopa innoissaan et uskallan ryhtyä tälläseen prosessiin.


Tossa nyt on noita yleisimpiä mite kysellään ja kirjottelen joskus sitte enemmän, jos tulee joku juttu mieleen!
ps. huomenna taas transtutkimuksiin!!
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolentoista vuoden hiljaiselon päätös

Phalloplastian esikäynti ja ajatuksia tulevasta

Neljä viikkoa leikkauksesta