Ajatuksia ja vertaistukea

Kelasin aluks että kirjottaisin 3kk testoilla postauksen kylkeen tästä, mut ku tarkemmin aloin miettiin koko aihetta, niin päätin tehä tästä ihan oman jutun.

Joskus tuon transsukupuolisuuden diagnosointitutkimusten alussa sairaanhoitaja kyseli, että tunnenko ketään muita samassa tilanteessa olevia tai samoin kokevia ihmisiä. Silloin en tiennyt oikeesti kun vaan ihan pari ja mulla oli jotenkin sellanen olo, että no eihän 'meikäläisiä' nyt oo ees Suomessa juuri ollenkaan.
Sairaanhoitaja ehdotti, että kävisin joskus nuorille suunnatussa Setan transtukiryhmässä, jossa olis muita mun ikäluokkaa olevia ja samassa tilanteessa olevia nuoria. Sanoin vaan silloin, että en koe tarvitsevani sellasia ja olis ihan turhaa sellanen, en kaivannut mitään vertaistukea. Ajatus tuoliringissä istumisesta ja omien kokemusten lätisemisesta oli kaikin puolin typerän kuuloinen idea...

En sitten tiennyt, että puolen vuoden jälkeen tästä tutustuisin aika erikoistakin käyttä yhteen toiseen, mua vuotta vanhempaan transmieheen. Tai no, eihän me silloin ihan tutustuttu, nähtiin vaan yhtenä iltana yhden tutun bileissä. Viime kesän jälkeen yhteisen kaverin kautta sitten tutustuin kyseiseen henkilöön enemmän ja lopulta hän lisäs mut perustamaansa whatsapp ryhmään.
Tässä kyseisessä ryhmässä on suurinpiirtein mun ikäluokkaan kuuluvia transmiehiä vähän joka puolelta Suomesta. Meistä jokainen on eri vaiheissa omia prosessejaan. Muutama tai pari on jo mun tapaan testoilla ja osa käy vielä sitä tutkimusvaihetta, jonka ite sain päätökseen transsukupuolisuuden diagnoosin myötä
Aluks kelasin siitäkin ryhmästä, että joo en kyllä tälläseen jaksa lähtee mukaan, mutta edelleen näin monen kuukauden jälkeen ryhmään kuulun ja ryhmästä on ollu välillä enemmän kun tarpeeks apua! Välillä jauhetaan siel ihan turhistakin asioista, mut välillä taas puhutaan tosi paljoki kaikkee ja kun monet samassa tilanteessa olevat kertoo omat kokemuksensa asioista, niin se on aika mielenkiintostaki!

Viime viikonloppuna olin juuri tällä mut siihen ryhmäänkin lisänneellä henkilöllä käymässä. Lauantaina illalla sitten yks toinen siihen ryhmään kuuluva ehdotti, et lähetään sen kans käymään Setan transtukiryhmässä.
Vähän tuli taas mieleen ajatus siitä tuoliringissä lätisemisestä... :D No kuiteskin sitten lähettiin kolmisin sinne ja koko matkan kyseltiin tältä meitä pyytäneeltä kaikkee siitä tukiryhmästä.
Sitten kun päästiin sinne paikkaan, missä tää tukiryhmä kokoontu, niin olin vähän että mitäs helvettiä. En tiiän oikeen miks, mutta en oo jotenki tajunnu et transsukupuolisuushan on tosi laaja käsite.
Siellä ryhmässä oli porukkaa laidasta laitaan ja mulle oli tosi uutta nähä ihan aikusia ihmisiä, jotka kokee sukupuolensa jotenkin samalla tavalla ku mä ite.
Mutta ei siinä. Istuttiin me ringissä siellä melkein kaks tuntia ja juteltiin porukalla aika monistakin asioista. Ja loppujen lopuks siellä oli ihan mielenkiintosta. Tälleen jälkeenpäin mun on kyllä pakko sanoo, että vaik toi olikin ihan mielenkiintonen kokemus, niin en kyllä ihan välttämättä toista kertaa tollaseen lähde... Mä en ite edelleenkään oikeen koe olevani sellanen ihminen, että kävisin säännöllisesti tollasessa tukiryhmässä. En voi sanoo et toi ois kuitenkaa ollu ihan turha kokemus! Lyhyesti kommentoituna toi jotenki avas silmät sille, kuinka moneen lähtöön meitä täällä loppujen lopuks on!

Siinä tällänen pieni tarina/avautuminen tälläsestä aiheesta! Sunnuntaina sit seuraava postaus melkein heti perään, kun tulee 3kk testoilla täyteen! :)

Tähän loppuun on viel hyvä heittää tällänen ns. normaalimpi kuva, kun noissa testo -kirjotuksissa on aina vaan ne kuukauden välein otetut kuvat :D

Kommentit

  1. Oon vähän samalla kannalla näiden tapaamisten kanssa. Kyllähän niissä käy, mutta ei oikeastaan tunnu olevan sen suurempaa tarvetta. :) Btw, näkyykö sulla viikset tossa kuvassa? OvO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä et joku muuki on samalla kannalla mun kans, ei tuu ihan niin "jyrkkä" olo itelle :D
      Ja kyllähän ne viikset tossa näkyy! Sellaset amispensselit on alkanu erottuun jo aika selkeesti :3

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ohi on!

Neljä viikkoa leikkauksesta

Virallisesti mies