Vuosi testoilla

tänään eli 25.10. tulee ensimmäinen vuosi testoilla täyteen ja pakko sanoo, et tää vuos on menny tosi nopeesti! Viimeks kirjottelin testoista tarkemmin 8 kuukauden kohdalla ja siitä tähän päivään tultaessa muutoksia on tullut huomattavasti. Suurimmat muutokset ovat tulleet tässä viimeisten noin kahden kuukauden aikana, kun testot vaihtui siitä Tostran geelivalmisteesta Nebido injektioksi.

Tässä oon nyt kerennyt yhden pistoksen Nebidoa ottamaan ja seuraavalle piikille pitää varmaan parin viikon sisään mennä. Tän viikon perjantaina tuleekin siitä ekasta pistoksesta se 8 viikkoa, joka oli ohjeessa minimiaika pistoksien välille.
Alkuun voisin myös kertoa hieman siitä ekasta pistoksesta, kun en siitä oo mitään vielä muistaakseni kirjotellu. Ekan pistoksen sain siis syyskuun alussa ja otin sen paikallisessa terveyskeskuksessa, vaikka äitekin olis sen voinut kotona sairaanhoitajana pistää. Päätettiin kuiteskin että on turvallisempaa laittaa ainakin ensimmäiset pistokset tk:ssa, koska kotona pistettynä mahdollisia virheitä tai pistoksesta aiheutuvia ongelmia ei kukaan korvaa.
Nebido on valmisteena hyvin paksua ja siirappimaista, joten se piti pistää hitaasti lihakseen, ettei lääkeaine tule samalla kertaa ulos pistoskohdasta. Pistos laitettiin pakaraan ja se kesti parisen minuuttia, jotka makasin mahallani hoitosängyllä. Itse neulan pistäminen pakaraan ei tuntunut oikein miltään, mutta lääkeainetta kun alettiin laittamaan niin se tuntui jo aika pistävä kipuna. Piikin jälkeen kävely olikin sitten aika kivuliasta ja kun menin autolla terveyskeskukseen, ajoin kotimatkan istumatta penkkiin.
Pistoskohta oli todella kipeä muutaman päivän ja vielä yli viikonkin jälkeen oli peppu hellänä. Neulakammosena pelkäsin pistosta etukäteen tosi paljon, mutta loppujen lopuks ei se sit ollutkaan niin kamalaa ja onpahan elämä helpottunut huomattavasti kun ei geelin kanssa tarvi läträtä joka päivä!

Nyt sitten jutun aiheeseen eli siihen, mitä kaikkee on vuoden aikana tapahtunu.

Viimeisten kahden kuukauden aikana on ääni ehkä hieman madaltunut siitä, millainen se oli geelivalmisteen aikana. Ääni on myös pysynyt tasaisena ja luulen ettei se tästä kamalasti enää lähde madaltumaan. Ehkä kun aikaa kuluu pidempään niin voi muutoksia huomata, mutta sitä kun ei voi tietää kun äänenkin muuttuminen on niin henkilökohtaista jokaisella. Äänen muuttumista vuoden aikana seurasin ottamalla äänitteen aina neljän viikon välein. Äänitteitä jaksoin kuitenkin ottaa vaan 9. kuukauteen asti, koska tuntui ettei muutoksia ollut enää juurikaan. Alle laitan nämä äänitteet kuunneltavaks. Loppuun lisäsin vielä tänään otetun äänitteen, jossa ei kyllä yhdeksänteen kuukauteen ole muutosta juuri ollenkaan, ehkä sen muutoksen huomaa vaan kun itse omaa ääntänsä kuuntelee :D



Kehossa kasvaa karvoja niin että niitä voisin muillekin lahjoittaa ja välillä on sellanenkin olo, että karvoja on jo liikaa. Ennen testojen aloittamista odotin ihokarvojen kasvua ja tummumista, mutta en ehkä ihan näin isosti kun mitä ne nyt on. Siinä kun ihokarvatkin kasvaa nopeasti, kasvaa myös hiukset nopeammin kun ennen ja se ei oo ollu huono asia. Kasvaapahan ainakin takatukka nopeaa vauhtia pidemmäks! 
Kesän aikana kasvoissa parta alkoi kasvamaan kaulalla jo aika pitkänä, mutta tietty vasta sellasina jotka erotti vasta lähetä. Nyt Nebidon käytö jälkeen tuntuu että nää partakarvat ja myös viikset on alkanu tuntuun paksummilta eikä ne oo ihan yhtä hentosta ns. vauvakarvaa.

Lihasmassa on vuoden aikana kasvanu selkeesti ja voimaakin on tullu lisää käsiin, vaikka en erityisemmin oo mitenkään salilla käyny tai muuta. Myös naisellinen vyötärö on kaventunu huomattavasti, koska monet housut on vyötäröstä leveempiä ja uudet saakin ostaa paria kokoa pienempinä kun ennen. Vyöhönkin oon vuoden aikana saanu tehdä uusia reikiä, että ne housut pysyy jalassa :D
Ylipäätään vuoden aikana keho ja kasvot on muuttunu hyvin paljon ja naisellisia piirteitä ei juurikaan oo enää. Ja miehestä läpi menemisen kanssa ei oo mitään ongelmaa enää, vaikka tosin ei ennen testojakaan ollu pahemmin.

Loppuun vielä tutut naamakuvat muutoksista eli ensimmäinen kuva vuosi sitten ja toinen kuva tänään otettuna. Tästä edespäin nyt vielä oottelen Helsingistä kutsua sinne second opinioniin!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puolentoista vuoden hiljaiselon päätös

Phalloplastian esikäynti ja ajatuksia tulevasta

Leikkaus siirtyy karvojen takia