Leikkauksen esitietopuhelut, esikäynti ja labrat

Tällä viikolla oli paljon kaikkea leikkausta valmistelevaa ohjelmaa.

Maanantaina oli sairaanhoitajan ja farmaseutin soittoajat. Tuosta ei etukäteen annettu oikein muuta tietoa kuin se, että soittavat jossain vaiheessa päivää ja puhelin täytyy olla kuulolla. Soittivat molemmat onneksi sitten jo aamusta heti, niin ei koko päivää tarvinnut olla valmiina vastaamaan ja sellaisessa paikassa, että puhelu onnistuu.

Sairaanhoitaja kävi puhelun aikana läpi mun tietoja ja täydenteli mukaan tarkennuksia ja lisäyksiä. Tuossa kyseltiin esim. paino, pituus, oonko ollut ennen leikkauksissa tai nukutuksessa, onko kehossa metallia jne. Sairaanhoitaja otti myös ylös tiedot siitä, että millaisessa paikassa asun ja onko esimerkiksi talossa hissiä. 

Kohta sairaanhoitajan perään soitti sitten farmaseutti, jonka kanssa käytiin läpi mun lääkkeitä ja ilmeisesti hän katseli jotain mulle kirjotettujen reseptien listaa, kun hän osasi kysellä jostain aiemminkin mulla käytössä olleista lääkkeitä, että onko niitä vielä käytössä jne.


Keskiviikkona mulla oli sitten uusi esikäynti ihan paikan päällä Puistosairaalassa, missä tapahsin sairaanhoitajan ja myös leikkaavan lääkärin nopeasti. Soiraanhoitajan kanssa käytiin läpi osittain samoja kysymyksiä kuin tuossa maanantaisessa puhelussa. 

Sain myös valita otanko jo mukaan leikkausta edeltävänä iltana laitettavaksi napapiikin ja peräruiskeen suolen tyhjennystä varten. Tuossa olisi ollut vaihtoehto, että saan nuo vasta silloin edellisenä päivänä uudella esikäynnillä, mikä sinne oli alunperin suunniteltu. Päätin kuiteskin ottaa nuo jo nyt mukaan ja samalla päätettiin muuttaa tuo leikkausta edeltävän päivän vastaanotto puheluksi, kun oon kuiteskin käynyt tuolla jo silloin syksylläkin esikäynnillä ja sanoin, että ehkä en koe tuota edellispäivän tapaamista enää tarpeelliseksi. Puhelimessa voi kuiteskin kysellä myös mieltä askarruttavista asioista jos niikseen on.

Lopussa sitten leikkaava lääkäri tuli nopeasti myös käymään tapaamassa mua ja hän tsekkasi, että epiloidut kohdat on sellaiset kun pitää eli karvat on pysyneet poissa. Siinä oli mahdollisuus myös vielä kysellä jotain kysymyksiä, mutta mulla ei oikein ollut tässä kohtaa mitään erityistä mielen päällä.

Tässä mä matkalla esikäynniltä takaisin kotiin.

Torstaina tällä viikolla kävin myös laajoissa verikokeissa ja sydänfilmissä. En jotenkin tajunnut ollenkaan, että tuo sydänfilmi otetaan myös, kun mun muistaakseni aina on puhuttu vaan verikokeista, mutta onneks se oli nopeesti otettu myös. Muistoksi jäi kasvattomat läntit rintakehään ja nilkkoihin, kun hoitaja höyläsi niistä karvoja niiden lätkien tieltä, että ne sai tarttumaan ihoon. 

Noissa verikokeissa mitattiin nyt myös esimerkiksi se nikotiini verestä, että sitä ei ole ollenkaan, kun muuten eivät leikkaa ku se vaikuttaa niin paljon kudosten uusiutumiseen. 

Onneksi nyt oon siitä nuuskasta päässyt eroon melko kivuttomasti ja kuten tiesinkin, niin helpotti huomattavasti kun sai muutaman ensimmäisen päivän oltua ilman. Sen jälkeen se nikotiinin himo hellitti huomattavasti ja olo on ollut ihan hyvä ilman. 

Tässä mä karvattomien länttieni kanssa sydänfilmin jälkeen.

Nyt sitten seuraavan kerran palaan asiaan varmaan tuolloin tiistaina 12.2. eli leikkausta edeltävänä päivänä. Sinä päivänä ohjelmassa on siis se puheluaika sairaanhoitajan kanssa ja saan myös tiedon siitä, että moneltako leikkauspäivän aamuna pitää saapua sairaalaan. Kuulemma se on joko klo 7 tai 7.15, että aika lähelle sen jo nyt tietää eli aikaisin aamulla valmistaudun joka tapauksessa menemään sinne. 

Käyn silloin leikkausta edeltävänä päivänä myös viimeistään uudelleen labrassa ja silloin katsotaan verestä vasta-aineet, kun ne pitää tsekata ihan vasta muutamaa päivää ennen leikkausta niin on tuore tulos.

Leikkausta edeltävänä iltana laitan (tai lahjon piikkikammoisena jonkun muun laittamaan) sitten ensimmäisen napapiikin, että saadaan se vaikutus jo ennen leikkausta käyntiin. Illalla myös luvassa sitten se peräsuolen tyhjentäminen peräruiskeen avulla. Ennen edellistä leikkausta otin muistaakseni jonkun suolen tyhjentymisen aikaan saavan lääkkeen, mutta peräruiske varmaan ajaa sitten saman asian.

Palaillaan tänne sitten siis tuolloin edeltävänä päivänä viimeistään. 

Tällaiset lähti mun matkaan esikäynniltä keskiviikkona. Melko suuri puteli jotenkin tuo peräruiske, että luulisi olevan tehokas. :D



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Phalloplastian esikäynti ja ajatuksia tulevasta

Puolentoista vuoden hiljaiselon päätös

Leikkaus siirtyy karvojen takia