Viikko leikkauksesta
Ensimmäinen viikko leikkauksesta on nyt ohi ja toipuminen on ollu aika tasasta.
Torstaina pääsin Taysista pois ja jatkoin siitä matkaa muutamaks päiväks porukoille. Alkuun vähän ärsytti tuo porukoille meno, koska oisin halunnu mennä jo omaan kotiin Ouluun, mutta en ois kyllä yksinäni vielä pärjänny ihan vielä silloin.
Tällä hetkellä oon nyt matkalla jo Ouluun kotiin, koska nyt on sellanen olo et pärjään hyvin yksin jo. Oulun päässä saan onneks kyydin junalta kotiin ja vähän apua esim. kaupassa käymiseen, että en sinnekään ihan oman onneni nojaan joudu.
Ihan alkuun kerrottakoon tärkein edistyminen, mistä kunnian saa napapiikki ja se, että oon uskaltautunu ite pistään sitä! Ensimmäinen kerta oli kauheen työn ja tuskan takana, mutta niinkun muidenkin pistämänä ei tuo pistos itsekään laitettuna sattunu ollenkaan. Se vaati tuon yhden kerran, että sai sen kynnyksen ylitettyä ja sen jälkeen ei oo tuonkaan pistämisessä ollu mitään ongelmaa. Kerkesin jo maalata piruja seinille siitä, etten pärjää Oulussa ku tuota en saa pistettyä, joten tuo nyt pelasti tilannetta ja itekseen Ouluun lähtemistä huomattavasti.
Tässä muutaman päivän aikana oon saanu mahan toimimaan ja kakkosellakin oon käyny. Ekalla kerralla pelkäsin et paikat repee, mutta ei siinä sit mitään käyny ja seuraava kerta olikin sit helpompi. Apuna käytin ekalla kerralla kylläkin Microlaxia, mistä olikin et tosi paljon apua!
Tällä hetkellä edelleen jatkan katetrointia, mikä hoituukin aika sujuvasti jo. Se jäännösvirtsan määrä alkaa olla vaihtelevasti jo aika vähäistä ja tosi paljon sen 100ml alle, että kyllä tässä senkin voi pikkuhiljaa lopetella.
Leikkaushaavat tuossa mahalla on parantunu tosi hyvin ja ei niitä melkein ees huomaa enää. Haaroissa en oikeen osaa sanoo tuosta haavasta, onko se parempi vai huonompi ku sitä ei oo silleen tullu ihan alusta asti seurailtua. Ei tuokaan nyt ainakaan huonon oloinen oo, että kyllä sekin mun mielestä aika hyvin on sieltä lähteny parantumaan varmaan.
Kipuja mulla ei silleen erityisesti oo ja otankin noita särkylääkkeitä kuurina kolmesti päivässä edelleen, mutta alan niitä tässä ehkä viikon sisään jo vähentämään ihan olosta riippuen.
Kävelly oon jo muutaman pienen lenkinkin verran vaikka kävely on vähän hidasta vielä, koska kyllä tuo haaroväli silleen vähän arka vielä on. Normaalisti istuminen ja nouseminen alkaa myös pikkuhiljaa oleen helpompaa eikä ota enää haaroihin kipua siinä lähes ollenkaan. Nukkumaankin oon uskaltanu nyt tosi paljon jo kyljillä eikä tuu enää sellasta ahdistavaa tunnetta jos pidemmäkin ajan kyljellä makaa/nukkuu.
Nyt siis toipuminen jatkuu omissa oloissa, mutta tätä vauhtia jos menee vointi paremmaks niin ei haittaa ollenkaan. Alkaa jo vähän tuo kotona möllöttäminen tympimään ja tässä alkaa kaipaamaan sosiaalista elämää takasin muutenki ku puhelimen välityksellä.
Mutta ei siinä, palailen kuulumisiin taas varmaan ens viikolla seuraavan kerran!
Torstaina pääsin Taysista pois ja jatkoin siitä matkaa muutamaks päiväks porukoille. Alkuun vähän ärsytti tuo porukoille meno, koska oisin halunnu mennä jo omaan kotiin Ouluun, mutta en ois kyllä yksinäni vielä pärjänny ihan vielä silloin.
Tällä hetkellä oon nyt matkalla jo Ouluun kotiin, koska nyt on sellanen olo et pärjään hyvin yksin jo. Oulun päässä saan onneks kyydin junalta kotiin ja vähän apua esim. kaupassa käymiseen, että en sinnekään ihan oman onneni nojaan joudu.
Ihan alkuun kerrottakoon tärkein edistyminen, mistä kunnian saa napapiikki ja se, että oon uskaltautunu ite pistään sitä! Ensimmäinen kerta oli kauheen työn ja tuskan takana, mutta niinkun muidenkin pistämänä ei tuo pistos itsekään laitettuna sattunu ollenkaan. Se vaati tuon yhden kerran, että sai sen kynnyksen ylitettyä ja sen jälkeen ei oo tuonkaan pistämisessä ollu mitään ongelmaa. Kerkesin jo maalata piruja seinille siitä, etten pärjää Oulussa ku tuota en saa pistettyä, joten tuo nyt pelasti tilannetta ja itekseen Ouluun lähtemistä huomattavasti.
Tässä muutaman päivän aikana oon saanu mahan toimimaan ja kakkosellakin oon käyny. Ekalla kerralla pelkäsin et paikat repee, mutta ei siinä sit mitään käyny ja seuraava kerta olikin sit helpompi. Apuna käytin ekalla kerralla kylläkin Microlaxia, mistä olikin et tosi paljon apua!
Tällä hetkellä edelleen jatkan katetrointia, mikä hoituukin aika sujuvasti jo. Se jäännösvirtsan määrä alkaa olla vaihtelevasti jo aika vähäistä ja tosi paljon sen 100ml alle, että kyllä tässä senkin voi pikkuhiljaa lopetella.
Leikkaushaavat tuossa mahalla on parantunu tosi hyvin ja ei niitä melkein ees huomaa enää. Haaroissa en oikeen osaa sanoo tuosta haavasta, onko se parempi vai huonompi ku sitä ei oo silleen tullu ihan alusta asti seurailtua. Ei tuokaan nyt ainakaan huonon oloinen oo, että kyllä sekin mun mielestä aika hyvin on sieltä lähteny parantumaan varmaan.
Kipuja mulla ei silleen erityisesti oo ja otankin noita särkylääkkeitä kuurina kolmesti päivässä edelleen, mutta alan niitä tässä ehkä viikon sisään jo vähentämään ihan olosta riippuen.
Kävelly oon jo muutaman pienen lenkinkin verran vaikka kävely on vähän hidasta vielä, koska kyllä tuo haaroväli silleen vähän arka vielä on. Normaalisti istuminen ja nouseminen alkaa myös pikkuhiljaa oleen helpompaa eikä ota enää haaroihin kipua siinä lähes ollenkaan. Nukkumaankin oon uskaltanu nyt tosi paljon jo kyljillä eikä tuu enää sellasta ahdistavaa tunnetta jos pidemmäkin ajan kyljellä makaa/nukkuu.
Nyt siis toipuminen jatkuu omissa oloissa, mutta tätä vauhtia jos menee vointi paremmaks niin ei haittaa ollenkaan. Alkaa jo vähän tuo kotona möllöttäminen tympimään ja tässä alkaa kaipaamaan sosiaalista elämää takasin muutenki ku puhelimen välityksellä.
Mutta ei siinä, palailen kuulumisiin taas varmaan ens viikolla seuraavan kerran!
Kommentit
Lähetä kommentti