Neljä viikkoa leikkauksesta

Kuukausi on kulunut ja toipuminen alkaa olemaan ihan hyvällä mallilla. Viimeisen viikon aikana oon uskaltautunut tekemään myös monia harppauksia, jotka on selkeesti tehneet hyvää niin henkiselle kuin fyysisellekin toipumiselle. Viikko sitten keskiviikkona uskaltauduin kulkemaan terapiaan julkisilla onnistuneesti, perjantaina kävin pyörähtämässä töissä juhlistamassa osastomme 1-vuotisjuhlia ja perjantaina matkasin myös pikkusiskon kyyditsemänä viikonlopuksi Poriin tädille vierailulle. Torstaina mulla kävi täällä myös yksi kaveri pitämässä seuraa muutaman tunnin ajan ja tämä oli ihana piristys kotona itsekseen löhöilyyn.

Nopea pyörähtäminen töissä teki tosi hyvää ja oli kiva nähdä työkavereita lähes kuukauden jälkeen. Aluksi jännitin töissä käymistä, koska siellä vain lähimmille työkavereille olen kertonut sairaslomani luonteesta ja nyt yhtäkkiä ilmestyin paikalle lähes kuukauden jälkeen lökäreissäni ja Filan läpsyttimet jalassa. Lopulta töissä pyörähtäminen meni tosi hyvin ja ei ahdistanut ollenkaan, vaikka selvästi jotkut ei niin läheiset työkaverit selvästi mietiskelivät mikä meno mulla on. 

Viikonlopun Porin reissu jännitti tuota töissä käymistä vielä enemmän, koska tällä hetkellä olo on tosi ällöttävä ja jotenkin ahdisti ajatus siitä, että menee toisten kotiin tällaisessa kunnossa ja joutuu ehkä vaihtamaan sidoksiakin vieraassa paikassa. Lopulta reissuun kannatti kuitenkin lähteä ja selvisin myös sidosten vaihdosta ongelmitta. Tädin luona on myös kolme lasta, joiden vauhdikas meno teki tosi hyvää mielelle. Samaan aikaan oli ihanaa kuitenkin palata sunnuntaina hiljaisuuteen omaan kotiin, mutta tuo vähän vilkkaampi viikonloppu oli ihana piristys olemiseen. Matkaaminen onnistui myös kivuttomasti reikätyynyllä istuessa repsikan paikalla.

Haavojen suhteen tilanne on mennyt tosi paljon parempaan suuntaan. Viime viikolla kävin vielä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina polilla haavanhoidossa, mutta näiden jälkeen kävin polilla vasta tänään tämän viikon keskiviikkona. Käynnillä leikannut lääkäri kävi tsekkaamassa tilanteen kivesten takana ja alkuperäisen suunnitelman mukaan sinne piti laittaa muutamia ompeleita haavojen sulkemiseksi. Ne eivät kuitenkaan pysyneet paikoillaan, joten haavat saivat jäädä aukinaisina paranemaan. Paraneminen on kuitenkin tosi hyvällä mallilla ja alue on kuulemma sulkeutunut ja pienentynyt viime viikosta tosi paljon, vaikka kivekset ovatkin vielä aika auki tuolta takaa. Myöhemmin sitten kiveksiä todennäköisesti korjaillaan salissa ja tarvittaessa alueelle otetaan ihosiirre avuksi. 

Peniksen suhteen tilanne on kuulemma todella hyvä myös ja paraneminen on tosi hyvällä mallilla siihen nähden, että leikkauksesta on kulunut vain se kuukausi. Peniksen kärjessä on ollut pieni haava-alue, joka on vuodellut verta ja sitä on hoidettu hopeataitoksella ja myös sitten jollain toisellakin haavataitoksella. Nyt sairaanhoitaja väläytteli myös sitä, että kunhan tuo alue paranee niin voidaan alkaa suunnittelemaan virtsaputkesta katetrin poistamista. Sen jälkeen harjoitellaan sitten pissaamista ns. normaalisti ja mittaillaan ylös virtsan määrää. Kystofix tulee jäämään silloinkin vielä paikoilleen ja sen kautta mittaillaan sitten jäännösvirtsaa. Tätä odotan tosi paljon, koska on alkanut olla jo vähän sellainen olo, että olisi ihanaa saada pissattua ihan normaalisti ja saatua näin pissahätä helpottamaan, kun kystofixin kautta rakon tyhjääminen ”ei anna samanlaista helpotuksen tunnetta”, vaikka rakon tyhjentyessä pissahätä meneekin ohi. Tätä on vaikea selittää, mutta yhteenvetona tekisi mieli siis saada tunne, että pissaa oikeasti kunnolla. :D

Polikäynniltä kiteytyksenä ehkä voisi sanoa, että lääkärin mukaan leikkausalue on parantunut erityisen hyvin ja lopputulos näyttää hyvältä. Nyt hoidan itsekseni haavoja ja kiveksien taakse laittelen hopeataitosta hoitamaan aluetta. Haavoja on hyvä suihkutella myös päivittäin ja hoitaa öljyämällä, ettei paikat pääse kuivumaan. Seuraava polikäynti on sitten taas viikon päästä vasta, joten sekin kertoo jo siitä, että leikkausalueen tilanne on niin hyvä et pärjään omillani sen hoitamisen kanssa.

Vatsa on alkanut toimimaan nyt viimeisen viikon aikana niinkin normaalisti, että kakalla on pitänyt käydä päivittäin. Tämä on jokaisella kerralla vaatinut joko suihkussa käymisen tai perusteellisen suihkuttelun kiveksille. Kakkaa ähertäessä kiveksien haavoille tulee myös painetta ja tämä saa haavat vuotamaan aika runsaasti verta. Kuvailin polilla juuri, että kakkaaminen on sellainen kokonaisvaltainen räjähdys, mutta suihkuttelemalla siitä selviää. 

Kakkaamisen vuoksi odotan myös sitä, että virtsaputken katetri saadaan pois, koska kakkaaminen laukaisee myös tarpeen pissaamiselle. Nyt kun kakatessa katetri ja kystofixi on olleet kiinni korkeilla, niin on tullut välillä tosi paineinen ja pakonomaisen virtsaamisen tarpeen tunne kakkaa ähertäessä. Tietty korkkia vaikka kystofixista voisi pitää vaikka auki kakatessa, joten pitää ehkä kokeilla sitä seuraavilla kerroilla paineen vähentämiseksi.

Virtsa on myös ollut viime päivinä vähän sameaa, mutta tähän sain ohjeeksi juoda enemmän ja avuksi hain kaupasta myös karpalomehua estämään mahdollista virtsatulehdusta. Nyt kun on katetri ja kystofixi, niin ne altistaa entistä enemmän virtsatulehdukselle niin juominen ja karpalomehu on hyvä apu ennalta ehkäisemään sitä.

Oon huomannut nyt itsekseni kotona ollessa, että vaikka olo ja jaksaminen sallisi vaikka ulkona liikkumisen, niin oon laiskistunut aina paljon. Nyt laitoinkin tästä eteenpäin tavoitteeksi, että kävisin päivittäin kävelemässä ulkona edes pienen pyörähdyksen, niin tulee vähän liikuttua muuallakin kuin sängyn, vessan, sohvan ja keittiön väliä. 

Tuo ulkona käyminen auttaa myös varmasti siihen, että on alkanut olemaan välillä vähän sellainen epätodellinen tunne omasta olemisesta. Ihmisiä näkee harvoin ja on paljon itsekseen, niin tuntuu vähän epätodelliselta kun elämässä ei nyt varsinaisesti tapahdu mitään ja päivissä sisältö on tosi samanlainen. Ehkä tästä hiljalleen pääsee muutenkin ihmisten ilmoille liikkumaan ja näkemään kavereita myös muuallakin kuin kotona.

Tänään kävin jälleen terapiassa julkisilla metron ja ratikan voimin ja matka sujui ongelmitta. Kävin paluumatkalla myös itsekseni kaupassa ja apteekissa, eikä ylimääräinen kulkeminen vienyt voimia kovinkaan paljoa eli hyvään suuntaan mennään.

Muutenkin fyysinen toipuminen menee koko ajan vähän parempaan suuntaan. Huomaa, että kyykistyminen on joka päivä vähän helpompaa ja vaikka housut saa aina vähän helpommin jalkaan. Sukkien laittaminen onnistuu toistaiseksi edelleen vielä kyljellään jalat koukussa sängyllä tai sohvalla maatessa, mutta ehkä niidenkin laittaminen vielä helpottuu. Kenkien laittaminen on ehkä hankalinta, mutta siinä hyvänä apuna on ollut keittiöpihdit, joilla saa käsiin vähän lisää pituutta ja kengät saa kirkottua niillä jalkaan. Kengän narut olen sitonut vähän löysemmin kiinni niin, että niitä ei tarvitse pystyä solmimaan. Lattialta ja matalemmalta tavarat saa helpoiten ihan vaan polvistumalla maahan ja ylös sieltä pääsee sitten käsien voimalla vaikka pöydän reunalta kiinni pitäen.

Portaiden kulkeminen alkaa sujua tosi hyvin ja niissäkään ei voimat lopu enää niin nopeasti. Istumisen suhteen oon koittanut vähän harjoitella pehmeillä alustoilla istumista myös ilman reikätyynyä. Sohvalla pystyykin istumaan jo ihan hyvin vähän puoliksi istuvassa asennossa. Kunhan tästä pääsen kunnolla istumaan, niin sitten ehkä uskaltaa myös helpommin liikkua myös kodin ulkopuolella. Nyt on vielä stressannut se, että mukana pitää olla reikätyyny tai sitten pitää kulkea vain seisaaltaan.

Jaloissa on edelleen joitakin kohtia, jotka tuntuvat tunnottomilta ja sisäreisissä tuntuu kireyttä lihaksissa, mutta mitä enemmän liikkuu niin sitä enemmän noidenkin kohtien kireys ja tunnottomuus on helpottanut.

Kaikin puolin elämä alkaa siis ehkä tässä hymyillä ja viimeisen viikon harppaukset kotoa poistumisessa on edesauttaneet vointia tosi paljon. Tällä hetkellä suunnittelen äidin luo lähtemistä ja aion kokeilla jo sitä, että onnistuisko itsekseen autolla ajaminen, kun tuo istuminen onnistuu jo näin hyvin. Nyt kun polilla käynnit harvenee, niin voi hyvin lähteäkin jo vähän kodin ulkopuolelle toipumaan. 

Viime päivinä on tullut entistä enemmän sellainen tunne, että vaikka leikkausalueen paraneminen on vielä kesken, niin näin ”keskeneräisenäkin” selviän kyllä muuallakin kuin kotona. Vielä en ehkä ole työkunnossa, mutta samaan aikaan alan jo hiljalleen odottaa normaaliin arkeen sopeutumista.

Tältä mun elämä on näyttänyt aika pitkälti viimeisten viikkojen aikana kotisohvalta.

Näin komealta näytin viikonlopun matkalla huoltoaseman vessassa. Odotan kyllä jo sitä, että päälle mahtuu muutkin kuin lökärit jalkaan ja kengiksi on kätevämpi saada muutkin kuin läpsyttimet, mutta mennään näin toistaiseksi.

Tässä vielä kuva viikonlopun seurasta Porissa. Sohvalla oli muutakin seuraa vaihteluksi kotona yksin sohvalla makoiluun.