Sairaalasta kotiutuminen
Nyt oon jo päässy kotiin asti sairaalasta, kun kaikki on menny sen verran hyvin!
Eilen illalla sain helpotusta ruokaongelmaan, kun äite, pikkusiskot ja tyttöystävä vierailullaan toivat mulle pilkottuja vihanneksia kulhossa. Niitä siinä illalla sitten sain alas lähes koko kulhollisen ja ne sitten sairaalan iltapalaa enää yrittänytkään alas.
Illalla otin aika ajoissa iltalääkkeet ja nukuin parisen tuntia, kunnes iltahoitaja tuli katsomaan leikkaushaavoja, jotka oli ihan kunnossa. Sitten lopun yön nukuin taas pätkissä, koska vuorostaan rintakehää tukemassa oleva tuubin mallinen sidos alkoi painamaan kylkiluita. Sidoksen materiaali on rullautuvaa ja näin ollen sen alareuna rullautui juuri tuohon kylkiluiden alareunaan ja oli hieman ikävän tuntuinen siinä. Ratkaisin ongelman kuiteskin taittamalla sidoksen alareunaa kaksinkerroin siten, että se ei päässyt rullautumaan.
Aamulla ensimmäisen kerran hoitaja tuli haavoja tarkistamaan kuuden aikaan muistaakseni ja tämän jälkeen jatkoin nukkumista, kun mitään ongelmaa ei ollut. Kahdeksan aikaan mulle tuotiinkin sitten aamulääkkeet ja aamupalaa, josta en saanut alas kun leivän. Tässä vaiheessa jäin odottelemaan lääkärin kiertoa, mutta olinkin sit nukahtanu siinä ootellessa.
Seuraavan kerran taisin herätä vasta kun lounas tuotiin huoneeseen. Siitä koitinkin sitten syödä jo vähän enemmän ja sainkin alas jo ihan ruokaa. Pian tämän jälkeen alkoi huoneessa rampata hoitaja ottamassa tippaa pois kädestä ja mittaamassa lämpöä ja verenpainetta. Sitten tulikin vasta tämä lääkäri kierrollaan toteamaan, että kaikki on ok ja dreenit voisi poistaa ja pääsisin kotiin. Sitten sain jatkettua syömisen loppuun rauhassa ja kaksi hoitajaa tuli ottamaan dreenejä pois.
Dreenien pois otossa oli hauskinta se, että en koko niiden paikallaan olon aikana ollut ihan perillä, mistä ne oikein tulee. Tiesin et kyljistä tuli jotkut putket mut vasta kun niitä vedettiin pois, tajusin et nehän oli ne putket lähet koko rintakehän leveydeltä mun sisällä. Tästä voikin jo melkein päätellä, että oli hyvin epämiellyttävä kokemus kun niitä putkia sitten vedettiin ulospäin. Jos sitä tunnetta jotenkin pitäis kuvailla, niin tuntui kun olis nännejä vedetty sisäänpäin..
No nuo dreenit saatiin ongelmitta pois ja niistä jääneiden reikien kohdille kylkiin laitettiin jotkut laput suojaksi. Sitten sain odotella tunnin eteenpäin, että hoitajat tuli tarkistamaan ettei ne dreenien reiät vuotaneet erityisemmin. Tämän tunnin aikana mun luona kävi myös fysioterapeutti kertomassa vähän ohjeita kotiin liikkumisesta ja nostorajoista. Sain lapulla eilen siis jo ohjeita rintakehän ja käsien liikutteluun, mutta tänään niitä vaan kerrattiin. Painorajaksi sain kaksi kiloa, että sitä painavempia en saisi tässä neljän viikon aikana paljoa nostella...
Kun nuo dreenien reiät oli tarkastettu, sain luvan alkaa keräilemään kamojani kasaan ja valmistautumaan kotiin lähtöön. Mulle tuotiin vielä jotain papereita nippu, joissa oli mm. sairaslomatodistus, potilaskertomus, potilasohje resepteistä ja kutsu jälkitarkastukseen.
Aiemmin aamulla pyysin päästä suihkuun ja aluksi mulle vähän lupailtiinkin suihkuun pääsemisestä, mutta dreenejä pois ottaneet hoitajat suosittelivat menemään suihkuun vasta huomenna, ettei dreenien reiät pääsisi pahasti kastumaan vielä tässä vaiheessa. Puhdistautuminen tapahtuikin sitten samalla tavalla kun eilen illalla eli kosteuspyyhkeillä.
Sain kamat kasaan ja vaatteet vaihdettua hyvin omatoimisesti ja mulla jäi vielä siinä aikaakin odotteluun ennen taksin tuloa. Kotiin lähdin siis kelataksilla, johon olin oikeutettu.
Kotimatka meni tosi hyvin ja ei ollut kipuja ollenkaan, vaikka koko matkan istuin pystyasennossa. Matkalla vaan iski väsymys aika lujaa ja kotona meninkin melkein suoraa nukkumaan.
Kipuja ei rintakehässä ole vieläkään erityisemmin ollut, mutta vasen puoli on hieman oikeaa arempi tietyissä liikkeissä. Kaikki perus toiminnot multa onnistuu jo itsenäisesti, mutta tietysti vähän on hidasta tuo toiminta mut eiköhän tää tästä taas kohta kun vauhtiin pääsee.
Ohjeiksi sairaalasta sain siis lepoa ja tosi rauhallisesti olemista ainakin nyt ekaksi viikoksi, mutta pelkästään sängyn pohjalle ei saisi jäädä. Tuota tuubin mallista sidosta tai vastaavaa asiaa ajavaa siodsta ihjeistettiin pktämään yötäpäivää rintakehällä, ettei siihen pääsisi nestettä kertymään erityisemmin. Sairaalassa jo leikkava lääkäri ennen leikkausta antoi vinkin, että tuohon rintakehän tukemiseen käy hyvin myös esimerkiksi kokoa liian pieni urheilupaita. Tässä juuri äsken äiten kanssa pohdimme miten tuota rintakehää tuettaisiin, kun vähän alkaa tämä kireä tuubi olla ilkean tuntuinen kylkiluissa..
Kipulääkkeitä ohjattiin syömään kuurina, vaikkei kipuja niin olisikaan. Buranassa kun ainakin on tulehduksia ehkäiseviä aineita niin mieluummin syö vähän pidempään kun liian vähän aikaa. Ruokaan käskettiin myös kiinnittää huomiota, jotta kudokset rintakehässä alkaa palautua, joten riittävästi pitää siis saada nyt proteiinia ruuasta.
Sellanen on siis olo ja meno tällä hetkellä ja toipumisesta nyt jatkossa kirjottelen varmaan sitten vähän harvemmin kun tälleen päivittäin, kun ei tässä varmaan mitään niin tapahtumarikasta päivittäin kotona ollessa tapahdu...
Eilen illalla sain helpotusta ruokaongelmaan, kun äite, pikkusiskot ja tyttöystävä vierailullaan toivat mulle pilkottuja vihanneksia kulhossa. Niitä siinä illalla sitten sain alas lähes koko kulhollisen ja ne sitten sairaalan iltapalaa enää yrittänytkään alas.
Illalla otin aika ajoissa iltalääkkeet ja nukuin parisen tuntia, kunnes iltahoitaja tuli katsomaan leikkaushaavoja, jotka oli ihan kunnossa. Sitten lopun yön nukuin taas pätkissä, koska vuorostaan rintakehää tukemassa oleva tuubin mallinen sidos alkoi painamaan kylkiluita. Sidoksen materiaali on rullautuvaa ja näin ollen sen alareuna rullautui juuri tuohon kylkiluiden alareunaan ja oli hieman ikävän tuntuinen siinä. Ratkaisin ongelman kuiteskin taittamalla sidoksen alareunaa kaksinkerroin siten, että se ei päässyt rullautumaan.
Aamulla ensimmäisen kerran hoitaja tuli haavoja tarkistamaan kuuden aikaan muistaakseni ja tämän jälkeen jatkoin nukkumista, kun mitään ongelmaa ei ollut. Kahdeksan aikaan mulle tuotiinkin sitten aamulääkkeet ja aamupalaa, josta en saanut alas kun leivän. Tässä vaiheessa jäin odottelemaan lääkärin kiertoa, mutta olinkin sit nukahtanu siinä ootellessa.
Seuraavan kerran taisin herätä vasta kun lounas tuotiin huoneeseen. Siitä koitinkin sitten syödä jo vähän enemmän ja sainkin alas jo ihan ruokaa. Pian tämän jälkeen alkoi huoneessa rampata hoitaja ottamassa tippaa pois kädestä ja mittaamassa lämpöä ja verenpainetta. Sitten tulikin vasta tämä lääkäri kierrollaan toteamaan, että kaikki on ok ja dreenit voisi poistaa ja pääsisin kotiin. Sitten sain jatkettua syömisen loppuun rauhassa ja kaksi hoitajaa tuli ottamaan dreenejä pois.
Dreenien pois otossa oli hauskinta se, että en koko niiden paikallaan olon aikana ollut ihan perillä, mistä ne oikein tulee. Tiesin et kyljistä tuli jotkut putket mut vasta kun niitä vedettiin pois, tajusin et nehän oli ne putket lähet koko rintakehän leveydeltä mun sisällä. Tästä voikin jo melkein päätellä, että oli hyvin epämiellyttävä kokemus kun niitä putkia sitten vedettiin ulospäin. Jos sitä tunnetta jotenkin pitäis kuvailla, niin tuntui kun olis nännejä vedetty sisäänpäin..
No nuo dreenit saatiin ongelmitta pois ja niistä jääneiden reikien kohdille kylkiin laitettiin jotkut laput suojaksi. Sitten sain odotella tunnin eteenpäin, että hoitajat tuli tarkistamaan ettei ne dreenien reiät vuotaneet erityisemmin. Tämän tunnin aikana mun luona kävi myös fysioterapeutti kertomassa vähän ohjeita kotiin liikkumisesta ja nostorajoista. Sain lapulla eilen siis jo ohjeita rintakehän ja käsien liikutteluun, mutta tänään niitä vaan kerrattiin. Painorajaksi sain kaksi kiloa, että sitä painavempia en saisi tässä neljän viikon aikana paljoa nostella...
Kun nuo dreenien reiät oli tarkastettu, sain luvan alkaa keräilemään kamojani kasaan ja valmistautumaan kotiin lähtöön. Mulle tuotiin vielä jotain papereita nippu, joissa oli mm. sairaslomatodistus, potilaskertomus, potilasohje resepteistä ja kutsu jälkitarkastukseen.
Aiemmin aamulla pyysin päästä suihkuun ja aluksi mulle vähän lupailtiinkin suihkuun pääsemisestä, mutta dreenejä pois ottaneet hoitajat suosittelivat menemään suihkuun vasta huomenna, ettei dreenien reiät pääsisi pahasti kastumaan vielä tässä vaiheessa. Puhdistautuminen tapahtuikin sitten samalla tavalla kun eilen illalla eli kosteuspyyhkeillä.
Sain kamat kasaan ja vaatteet vaihdettua hyvin omatoimisesti ja mulla jäi vielä siinä aikaakin odotteluun ennen taksin tuloa. Kotiin lähdin siis kelataksilla, johon olin oikeutettu.
Kotimatka meni tosi hyvin ja ei ollut kipuja ollenkaan, vaikka koko matkan istuin pystyasennossa. Matkalla vaan iski väsymys aika lujaa ja kotona meninkin melkein suoraa nukkumaan.
Kipuja ei rintakehässä ole vieläkään erityisemmin ollut, mutta vasen puoli on hieman oikeaa arempi tietyissä liikkeissä. Kaikki perus toiminnot multa onnistuu jo itsenäisesti, mutta tietysti vähän on hidasta tuo toiminta mut eiköhän tää tästä taas kohta kun vauhtiin pääsee.
Ohjeiksi sairaalasta sain siis lepoa ja tosi rauhallisesti olemista ainakin nyt ekaksi viikoksi, mutta pelkästään sängyn pohjalle ei saisi jäädä. Tuota tuubin mallista sidosta tai vastaavaa asiaa ajavaa siodsta ihjeistettiin pktämään yötäpäivää rintakehällä, ettei siihen pääsisi nestettä kertymään erityisemmin. Sairaalassa jo leikkava lääkäri ennen leikkausta antoi vinkin, että tuohon rintakehän tukemiseen käy hyvin myös esimerkiksi kokoa liian pieni urheilupaita. Tässä juuri äsken äiten kanssa pohdimme miten tuota rintakehää tuettaisiin, kun vähän alkaa tämä kireä tuubi olla ilkean tuntuinen kylkiluissa..
Kipulääkkeitä ohjattiin syömään kuurina, vaikkei kipuja niin olisikaan. Buranassa kun ainakin on tulehduksia ehkäiseviä aineita niin mieluummin syö vähän pidempään kun liian vähän aikaa. Ruokaan käskettiin myös kiinnittää huomiota, jotta kudokset rintakehässä alkaa palautua, joten riittävästi pitää siis saada nyt proteiinia ruuasta.
Sellanen on siis olo ja meno tällä hetkellä ja toipumisesta nyt jatkossa kirjottelen varmaan sitten vähän harvemmin kun tälleen päivittäin, kun ei tässä varmaan mitään niin tapahtumarikasta päivittäin kotona ollessa tapahdu...
Loppuun vielä haluan mainita erityiskiitokset Valkeakosken sairaalan henkilökunnalle. Koko tuon sairaalassa olon ajan mulla oli sellanen olo, että hoitajat välittivät asioistani ja ei tarvinnut arkailla esimerkiksi hoitajan kutsumista apuun pienissäkin asioissa!
Kommentit
Lähetä kommentti