Ensimmäisen yö ja seuraava päivä leikkauksen jälkeen

Ensimmäisestä illasta osastolla en muista kovinkaan paljoa, koska aika unelias olin vielä. Sain illalla iltalääkkeet ja sitten sai onneksi aikalailla vaan jatkaa nukkumista. 

Yöllä yöhoitaja kävi mua parin tunnin välein katsomassa ja vaihteli pienempiä liinoja haaroihin. Yöllä sain myös vähän vettä auttamaan suun kuivumiseen. Mulle alkoi yöllä tulla aika kova nälkä, joten kyselin mahdollisuutta saada jotain kiisseliä tai muuta kevyttä nestemäistä syötävää. Ilokseni hoitaja oli saanut luvan antaa mulle vähän kiisseliä ja sitä täällä sitten onnessani pillillä ruustin yön pikkutunteina. Yöllä tuli nukuttua kyllä tosi levottomasti, kun vähän väliä täällä käytiin tökkimässä ja tarkastelemassa. Mulla myös puutui kädet tosi paljon, mikä valvotti jonkin verran.

Aamulla täällä kävi kuudelta ensin tuo yö hoitaja katsomaan vointia ja tuomaan aamulääkkeet, seitsemältä kävi labrahoitaja ja kahdeksalta tuotiin aamupala. Aamupalaksi sain nestemäisiä syötävää eli proteiini pirtelöä, mustikkakeittoa, jugurttia, mehua ja nutridrink-lisäravinnejuomaa, mitä alan nyt juomaan kahesti päivässä. Nuo maistuivat muuten ihan hyvin, mutta täytyi pitää välillä vähän taukoa koska tuli vähän huono olo, kun oudokseltaan söi paljon.

Aamupäivällä täällä kävi myös fysioterapeutti kertomassa siitä, miten nyt pitää makoilla ja millaisin asentoihin saa mennä. Hän myös opasti, että nyt ei sitten saa istua pyllyllä kolmeen viikkoon ja nyt sairaalassa ollaan makuuasennossa tai maksimissaan päätä saa nostaa 30 asteen kulmaa enempää, ettei pepulle tule liikaa painetta. Kotiin täältä saa mukaan sitten reikä tyynyn, minkä päällä voi istua, mutta ei siinäkään pitkiä aikoja.

Fysioterapeutti toi mulle myös tuollaisen puhalluspullon, joka toimii vähän samalla tavalla kuin vesipulloon puhaltaminen letkulla. Nyt kun olen makuulla paljon, niin keuhkot menee kasaan, joten niitä pitää aktivoida tuollaiseen puhaltelemalla. Sain ohjeeksi toistaa kolmen kahdeksan aluksen sarjan neljästi päivässä.

Aamupesuja yhteydessä huomattiin, että vasemmassa jalassa polvitaipeen kohdalla todennäköisesti joku hermo kiristää hieman dreenin kohdalla tai sen putki ehkä osuu hermoon ikävästi. Leikanneen lääkärin piti tulla katsomaan sitä, mutta hän ei toisesta leikkauksesta kiireiltään tänään ehtinyt. Täällä kävi toinen lääkäri kuitenkin tsekkaamassa tuota ja epiduraalin annostusta päätettiin nostaa. 

Puoliltapäivin sain lounaaksi tomaattikeittoa ja jotain puuroa ja mustikkakeittoa. Jaksoin syödä tomaattikeiton, mutta puuron kanssa luovutin silloin, kun se valahti lusikasta parralle. Puuro mehukeittolla oli siis ehkä vähän liian löysää syötäväksi tässä asennossa ja makukaan ei ehkä ollut paras mahdollinen, niin päätin jättää sen välistä. Totesin, että näin puolimakuulla olevassa asennossa on melko hankala syödä, mutta ehkä ehkä se tästä harjoitellessa alkaa sujua. 

Iltapäivällä hoitajat kävivät vaihtamassa mulle vasempaan jalkaan ihosiirtokohtaan sidokset ja puhdistamassa alueen. Tuo tuntui todella epämukavalta, kun ensin reidestä revittiin sidokset pois niin, että karvat lähtee mukana ja sen jälkeen iho puhdistettiin alkoholilla mikä kirveli. Sitten kun sidos oli vaihdettu niin pyysin, että saan kipulääkettä tuohon. Lääkkeen tuomisessa meni hetki ja sinä aikana tuo kirvely yltyi aika kovaksi, mutta lääke onneksi auttoi siihen melkein heti. 

Keskiviikkona multa otettiin myös tipasta nesteytys pois, kun aloin syömään ja juomaan itse. Päivän mittaan sain moneen kertaan muistuttelua, että pitäisi juoda vielä enemmän, kun virtsa niin tummaa. Illemmalla virtsaa oli kertynyt pussiin todella paljon, mikä on hyvä merkki.

Viiden aikaan äiti kävi myös vierailulla täällä. Oli mukavaa saada vähän seuraa, vaikka väsyttikin melkein koko vierailun ajan tosi paljon. Vähän on olo sellainen, että kun väsy iskee niin silloin pitää saada nukkua.

Sitten kun äiti oli lähdössä, niin vähän ennen sitä hoitoja kävi tässä vaihtamassa sidoksia ja tyhjentämässä virtsa pussiin, mihin oli kertynyt 2 litraa tavaraa edellisen tyhjäyksen jälkeen. Siinä vaiheessa äiti odotteli käytävässä, mutta tuli tähän vielä käymään sen jälkeen ennen lähtöään. Sitten taisin saada taas lääkkeitä ja seitsemän aikaan mulle tuotiin jo iltapalaksi mustikkakeittoa proteiini pirtelöä, hedelmä smoothieta ja nutridrink-juoma.

Tänään jälkeen täällä ei käynyt sitten muita hoitajia ennen, kun vähän ennen yhtätoista illalla yöhoitaja tuli tekemään tarkastuksia ja tuomaan lääkkeitä. Hän myös tyhjensi taas virtsapussin, joka oli täytynyt hyvin ja virtsan värikin vaalentunut juuri niin kuin pitikin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Phalloplastian esikäynti ja ajatuksia tulevasta

Puolentoista vuoden hiljaiselon päätös

Leikkaus siirtyy karvojen takia